Meillä ei ole koskaan vallinnut mikään muumihuuma. Olen kyllä itse aina tykännyt muumeista, lapsena kuuntelin ja luin kirjat moneen kertaan. Haaveilin muumileluista aina, kun kävimme Tampereella katsomassa kirjaston muuminäyttelyä, ne pienoimallit yksityiskohtineen olivat ihan tajuttomia! Taisin joskus muovailla muumeja puumassasta, koska 80-luvun puolessa välissä ei vielä muumileluja myyty. Sedälle muumit taas ovat olleet aina melko vieras käsite.
Emme siis ole keräilleet muumimukeja, emmekä pitäneet muumeja varsinaisesti meidän kotiimme sopivana sisustuselementtinä. Vaan kuinkas sitten kävikään.
Kaikki taisi alkaa teerasiasta, johon ihastuin. Musta, peltinen mörkörasia oli jotenkin niin vaikuttava kaikessa synkkyydessään. Ihan sama oliko se muumi vai ei, rasian graafinen ilme jäi kovasti kummittelemaan mieleeni. Lopulta rasia löytyi ystäväni tuparilahjapaketista ja mörköpurkki muutti keittiön kaappiin. Siinä säilytetään teepusseja ja purkin kuvitus on edelleen ihan paras kyseiseen tarkoitukseen – synkän ja myrskyisen yön lämmittäviin teehetkiin.
Tuo punakantinen peltirasia taas on muinainen (karkilla täytetty) joululahja sisareltani. Sen kuvituksessa on minulle sopivaa maanantaiasennetta ja tuittuilua. Purkissa säilytän vanhoja aarteita.
Anarkistisen muumitarjottimen (jossa Haisuli ja Pappa keittävät pontikkaa) sain juuri anopilta. Tykkään nimenomaan Tove Janssonin vanhasta tyylistä, joten tälle tarjottimelle löytyy varmasti paikka kodistamme.
Varsinaisista muumiastioista en ole koskaan innostunut, ne kun ovat turhan kirjavia makuuni. Mutta World Design Capital Helsinki 2012 –vuoden virallinen muumimuki oli pakko hankkia kahtena kappaleena. Ensinnäkin se on teoksesta Kuka lohduttaisi Nyytiä?, joka on minulle vähintäänkin rakas ja toisekseen erittäin kaunis ja sisustukseemme sopiva. Oikeastaan vähän harmittaa, että mukeja tuli hankittua vain kaksi.
Lopuksi vielä tunnustus. Aikanaan tuli hankittua myös kuuden kappaleen setti muumin seikkailuastioita (pikkulautaset, kulhot ja mukit) valintatalon keräilykampanjasta. En ole ihan varma vieläkään tykkäänkö niistä, mutta ovathan ne laadukkaita ja ilman sitä juoksevaa muumihahmoa ne olisivat myös tosi hyvän näköiset.
Pisteenä iin päällä, kerrottakoon, että sähkökaappimme päällä asuu hattivatteja.
Mutta mehän ei siis mitenkään kerätä muumeja tai olla niistä kovin innostuneita. No Setä ei ainakaan oo.
Flikka
Ps. niitä mielettömiä muumipienoismalleja voi edelleen ihailla Tampereella. Nykyään kirjaston sijasta taidemuseon uudistuneessa muumilaaksossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti