tiistai 22. tammikuuta 2013

Sedän ja Flikan kokeellinen keittiö osa 1

Päätettiin leipoa pullaa. Voi olla, ettei ajateltu asiaa ihan loppuun. Flikka on leiponut pullaa viimeksi ehkä yläasteella ja Setä samaisessa laitoksessa kymmenisen vuotta aikaisemmin. Mutta se ei tietenkään estänyt meitä haaveilemasta tuoreesta, itse tehdystä laskiaispullasta.

Kaikki meni pieleen heti kättelyssä. Katsoimme ohjeen netistä, varasimme aineet valmiiksi, lämmitimme maidon. Sen jälkeen pengottiin keittiön kaappeja sen toivossa, että löytäisimme yleiskoneeseen kaikki tarvittavat osat. Sitten etsimme käyttöohjetta, jotta ne kaikki osat saataisiin paikoilleen.

Kun kone oli saatu koottua, oli aika heittää ensimmäiset ainekset kulhoon ja työntää töpseli seinään.  Maanisen käynnistyspainikkeen naksuttelun jälkeen oli pakko myöntää, että olisi ehkä kannattanut testata laitteen toimivuus ihan ekana. Reilun vuosikymmenen ajan kaapissa maannut yleiskone ei tehnyt elettäkään pyörittääkseen teriä. Aika oli tainnut ajaa sen ohi.



No eipä mitään, onhan meillä käsivatkain ja siihen taikinakoukut. Tästä eteenpäin on mahdoton sanoa, mitä teimme väärin. Ehtikö maito jäähtyä liikaa, mitattiinko jauho liian reilulla kädellä, lisättiinkö aineet väärin tai väärässä järjestyksessä?  Joka tapauksessa käsissämme oli lopulta lähes kivikova taikinamöykky, jossa ei ollut tietoakaan siitä ihanasta sitkosta ja ilmavuudesta, joka pullataikinassa pitäisi olla. Toiveikkaina vielä turvottelimme taikinaa reilun tunnin. Ehkä se laajeni vähän, koveni ainakin lisää. Tekele muistutti lähinnä sinitarraa.



Tässä vaiheessa katseltiin ympärillemme keittiön kaaoksessa ja päätettiin luovuttaa suosiolla. Paitsi, että meillä oli jo kermavaahtoa ja marjamelbaa. Johonkinhan ne piti käyttää. Setä teki nopean kauppareissun ja palasi kotiin ranskanleipä kainalossaan. Köyhät ritarit onnistuivat pullakokeilua paremmin, mutta sokeria olisi saanut olla kyllä sekä mustikka-vadelma-survoksessa että kermavaahdossa. Se taisi unohtua molemmista.



Ihan kivaa yhteistä puuhaa keittiössä. Ens kerralla taidetaan silti hakea laskiaispullat lähimmästä leipomosta. 

2 kommenttia:

  1. :D Veikkaisin liikaa jauhoja. Mitä enemmän jauhoja, sen kovempi taikina = huono/syömäkelvoton pulla.

    Mut ens kerraksi suosittelen Naantalin aurinkoisen laskiaispullia. Ne ovat empiiristen tutkimusten perusteella kaikista parhaimpia.

    VastaaPoista
  2. Naantalin aurinkoista taidan itsekin liputtaa jatkossa. Tai sitten menen äidille kylään opettelemaan tätä pullataikinan tekoa. :)

    Flikka

    VastaaPoista