perjantai 31. toukokuuta 2013

Kesäloma on kesällä

Kesä on korkattu!

Sedän ja Flikan tyyliin se tapahtuu näin:
  • Lomat. Tsek.
  • Urheilua ulkokatsomossa. Tsek.
  • Paitsiomaali. Tsek.
  • Dioraamakokeiluja uudella kameralla. Tsek.
  • Irtojäätelöä puistossa pyöräretken päätteeksi. Tsek.
  • Päivällinen ulkoterassilla. Tsek.
  • Itsetehty kesäkeitto. Tsek.
TPS vs. MIFK.



    Tämä päärynäjätski oli Sedän valinta.
    Flikka sai hasselpähkinän sijasta saksanpähkinää,
    mutta kuka jaksaa valittaa aurinkoisena päivänä.

    Syötiin me ruokaakin. Oikeesti syötiin.
    Just ennen näitä mielettömiä jälkkäreitä.
    Oli vihanneksia ja kaikkea. Ihan totta.

    Perunat tuoreita, vihannekset pakasteesta. 


    maanantai 27. toukokuuta 2013

    Varaslähtö kesään

    Otettiin anopin kanssa pieni varaslähtö kesään jo lauantaina ja vierailtiin Ala-lemun kartanossa. Puutarhan raskaiden omenapuiden alla tuli sellainen olo, että nyt se on tässä - kesä, kärpäset ja kaikki.

    Setä aloitti lomansa tänään, allekirjoittaneella olisi vielä perjantaihin asti aikaa kärvistellä toimistossa. Edessä pitkiä päiviä siis.

    Flikka





    torstai 23. toukokuuta 2013

    Koti kuin unelma

    Olette saattaneet rivien välistä (ja  ehkä vähän suorempaakin) havaita, että Flikalla on levottomat jalat. Muuttohalukkuus on kasvanut aika moisiin sfääreihin viime aikoina, mutta todellisuudessa meillä on kiva koti, jossa on paljon tilaa ja monia hyviä juttuja. Esimerkiksi iso keittiö viihtyisällä pihanäkymällä on sellainen, josta olisi jatkossa vaikea tinkiä. Tai eteinen, johon mahtuu (melkein) riittävästi säilytystilaa rakkaille tennareillemme.

    Sisustajana kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole kovin lahjakas ja asuntomme potentiaali on jäänyt aika lailla hyödyntämättä. Kun Setä pohtii ratkaisuja käytännön kautta ja uskoo tilan tuovan onnellisuutta, hautautuu Flikka tunneiksi sisustusblogien uumeniin etsimään inspiraatioita. Joskus se etsintä sitten tuottaa tulosta, sen todisti tänään yksi Flikan suosikkiblogeista eli Kotilo.

    Kotilon blogipäivityksen kautta löytyi sellainen koti, joka olisi kuin suoraan Flikan salaisista päiväunista. Se on myynnissä Stadshem-nimisellä kiinteistövälitysfirmalla Ruotsissa. Koska Setä tuskin nyt yhtäkkiä suostuisi muuttamaan Ruotsiin eikä Flikankaan kannata sinne just nyt lähteä, tämä jää yhdeksi haaveasunnoksi monen muun joukkoon. Sitäpaitsi ei sitä varmasti saisi kalusteineen päivineen ostaakaan. Siipinä se saa kuitenkin toimia tuleville sisustusunelmille. Kiitos Kotilo, että näytit tämän meille.

    Käykää tekin katsomassa sitä joko Kotilon sivuilla tai suoraan Stasheshemin sivuilla, niin tiedätte miltä meillä pitäisi näyttää.

    keskiviikko 22. toukokuuta 2013

    Uusi lelu

    Siitä on puhuttu pitkään. Flikka on maalaillut jo monesti ruusuisia kuvia siitä, miten joku päivä mekin omistetaan kamera, joka mahtuu pienempäänkin käsiveskaan mukaan. Tarkempaa ostosuunnitelmaa ei vielä edes ehditty tehdä, kun Setä bongasi Hesarin mainoksesta kameraliikkeen tarjouksen.

    Nyt meilläkin on se, kaikkien bloggareiden pakollinen kuvausväline Olympus Pen. Ei uusin, eikä hienoin,  mutta ihan ikioma. Ja halvalla lähti. Nyt sitten odotetaan, että akku latautuu ja saadaan rahaa säästettyä hienoihin putkiin. Jatkossa näätte blogissamme vaan huippuotoksia, tosin valokuvaustaidot saattavat vähän rajoittaa.

    Uuden lelun kuva otettiin vanhalla uskollisella Sony Alphalla,
     joka varmaan ainakin hieman joutuu väistymään taka-alalle.
    Se kun on raivostuttavan suuri raahata paikasta toiseen.

    lauantai 18. toukokuuta 2013

    Kuppikakkukarnevaali

    Mitä tapahtuu, kun yhdistetään kuppikakut, ravintolapäivät ja maailman paras urheilulaji? No tietenkin Turun ikioman Roller Derby -joukkueen Cupcake Carneval. Tänä vuonna sää suosi ja jokirannassa fiilis oli mitä mainioin. Ainakin tämä aikainen asiakas polki kuppikakkukojulta kotiinsa hymy huulillaan. Näitä herkkuja on tarjolla vain kerran vuodessa, toivottavasti et jäänyt ilman.

    PS. maailman parhaasta urheilulajista ja maailman parhaasta Roller Derby -joukkueesta voit lukea lisää DRRG!:n sivuilta.

    Näihin kuviin ja tunnelmiin,

    Flikka





    perjantai 17. toukokuuta 2013

    Hurmaava häiriö

    Lupaan, että jatkossa kirjoitellaan muustakin kuin teatterista, mutta kerran vielä, Sam ja sitä rataa.

    Valittelin viimeksi, että vapaa-ajalla tulee nautittua ihan liian vähän teatteria. Nyt on sitten tätäkin tyttöä hemmoteltu oikein kunnolla, kun melkein heti Jekyllin & Hyden jälkeen ystävä kutsui teatterimatkalle Helsinkiin. Ja varsinainen elämys olikin luvassa.

    Kävimme katsomassa Teatteriseurue Ursuksen Perturbon. Ajomatkat Helsinkiin ja takaisin kestivät kolme kertaa pidempään kuin itse esitys, mutta voin vannoa, että kokemus oli jokaisen kilometrin arvoinen.

    Teatteriseurue Ursus on helsinkiläinen ammattiteatteriryhmä, jonka esityksissä on omaleimaista absurdiutta ja visuaalisuutta. Edellä mainittuja elementtejä löytyy myös Ursuksen kuopuksesta Perturbosta. Esperantoksi Häiriön-nimeä kantava esitys on lyhyt, mutta viipyilevä. Se maalaa lavalle hetkellisiä kuvia hahmoista, joiden olemus rakentuu alitajunnan syövereissä heränneistä mielikuvista.

    Juontaja (Sami Roikola) johdattelee yleisön
    näyttelijän (Louna-Tuuli Luukka) alitajuntaan.
    Kuva: Erika Belazreg / Teatteriseurue Ursus (c)

    Groteskin kaunis esitys murentaa ihmismieltä ja kokoaa sitä uusiin muotoihin. Työryhmän ajatukset on naamioitu teatteriksi, mutta oikeastaan yleisö näkee eläviä taideteoksia, joista aikamme suurimmat surrealistitkin saattaisivat olla kateellisia. Kiehtovasti vääristynyt äänimaailma ja julmasti särähtelevä valaistus viimeistelevät tunnelman.

    Ilmaisullista vuoristorataa kuljettavat Louna-Tuuli Luukka ja Sami Roikola. Kyydissä on helppo pysyä silloinkin, kun mutkiin kiihdytetään kaasu pohjassa. Heli Väätäisen ohjauksessa kokonaisuus pysyy hallitusti kasassa, vaikka roiskiminen kuuluukin asiaan.

    Lukuisten koomisten, koskettavien ja kutkuttelevien hahmojen joukosta valopilkuksi nousee elähtänyt blondi, joka kävelytuen varassa ontuen etsii itselleen valokeilaa. Myös friikkisirkuksesta karannut juontajahahmo on kiinnostava, varsinkin kun kumpikin näyttelijä tulkitsee hahmon omalla tavallaan. Rytmimunaan liikettä pistävä ja viiksiään puhalteleva klovni taas pistää viattoman raadollisella komiikallaan katsomon tirskumaan ja punastelemaan.

    Blondi (Sami Roikola) löytää valokeilan.
    Kuva: Erika Belazreg / Teatteriseurue Ursus (c)

    Perturbossa kiehtovinta on sen selittelemättömyys ja määrittelemättömyys. Esitys ei kosiskele yleisöltä ymmärrystä eikä anna ajatella asioita puhki. Oma mieli ei ensin meinaa päästää irti ja hakee väkisin logiikkaa – punaista langan pätkää tai edes keltaisista tiilistä muurattua tietä. Tilanteet, hahmot ja mielikuvat vaihtuvat kuitenkin juuri oivalluksen kynnyksellä ja sopivasti hellä ote yleisöstä pitää. Katsomossa reagoidaan tahattomasti. Siitä tietää, että kokemuksessa on jotain aitoa.

    Perturboa esitetään teatteri Kultsan tiloissa. Pommisuojan uumenissa, Katrin Valan puiston alla esitys on kuin kotonaan. Tila on juuri sopivan intiimi ja luolamainen niille mielen syövereille, joihin teatteriseurue Ursus sukeltaa. Jos toimit nopeasti, ehdit vielä elää tämän kokemuksen tulevan viikonlopun aikana.

    Lisää tietoa teatteriseurue Ursuksen omilta sivuilta.

    Kuvat ovat Teatteriseurue Ursuksen omaisuutta eikä niitä saa kopioida. Kuvat on julkaistu blogissamme Ursuksen luvalla. 

    Flikka

    keskiviikko 8. toukokuuta 2013

    Tohtori Jekyll, otaksun

    Tunnustus: Rakastan teatteria. Toinen tunnustus: pääsen aivan liian harvoin teatteriin vapaa-ajalla. Onneksi on hyviä ystäviä, jotka järjestävät yhteisen teatteri-illan juuri silloin, kun sitä eniten kaipaa.

    Viime viikonloppuna kävimme katsomassa Turun kaupunginteatterissa Jekyll & Hyde -musikaalin. Pidän kauhusta ja nimenomaan goottikauhusta, joten on hieman hämmentävää myöntää, ettei musikaalisovitus kauhukirjallisuuden klassikosta ollut minulle missään määrin ennestään tuttu, enkä oikein tiennyt mitä odottaa.

    Pidän Jekyllin & Hyden tarinasta, mutta odotukseni esitystä kohtaan kohdistuivat ihan muualle kuin musiikkiin ja käsikirjoitukseen. Vahvoja odotuksia oli nimiroolissa nähtävää Riku Niemistä kohtaan ja vielä vahvempia odotuksia lavastusta kohtaan. Molemmat odotukset täytettiin erinomaisesti.

    Turun kaupunginteatteri on ehdottomasti lavastuksen aatelia. Pyörivän näyttämön tuomat mahdollisuudet on tälläkin kertaa toteutettu hyvin ja lavastus kokonaisuudessaan on nerokas. Vinot rakennukset tuovat mieleen painajaisunen tai vanhan mustavalkoisen kauhuleffan. Yksityiskohtien määrä on huikea ja lavastus elää esityksen mukana. Pelkästään tämän takia Turun kaupunginteatterin Jekyll & Hyde on must see -kokemus.
    
    Goottilaista tunnelmaa ja herra Hyden aiheuttamaa pakokauhua asemalla.
    Kuva (c) Robert Seger / Turun kaupunginteatteri.
    






    Sitten Riku Nieminen. Ah. Monille ikuisesti Munamies, minulle yksi suomalaisen lavataiteen lupaavimmista ja karismaattisimmista esiintyjistä. Jos olet nähnyt Niemisen vain televisiossa, et ole nähnyt mitään. Tämä nuori näyttelijä kuuluu ehdottomasti lavalle. Itse asiassa Nieminen on todistanut kykynsä jo pariinkin otteeseen, esimerkiksi Kansallisteatterin Homo!:ssa ja omassa suosikkiroolissani Peter Panina Ryhmäteatterissa. Eikä muuten jätä tohtori Jekyllin tai herra Hydenkaan rooli kylmäksi.

    Nieminen tekee kaksijakoisen roolinsa taiten. Jekyllinä hän on rauhallinen ja vähäeleinen. Kiltin tohtorin pimeän puolen eli herra Hyden rooli onkin sitten huomattavasti fyysisempi ja voimakkaampi. Muutos roolien välillä tapahtuu ilmeissä, tavassa puhua, tavassa liikkua ja ihan pelkästään jo tavassa seistä lavalla. Muutokset ovat hallittuja ja nopeita. Ja kuka väitti, ettei Riku Nieminen osaa laulaa? Voin sanoa, että väärässä oli.
    
    Karismaattinen Riku Nieminen keskellä hyvän ja pahan kamppailua.
    Huomiota kannattaa kiinnittää myös tohtori Jekyllin laboratorion käsittämättömiin yksityiskohtiin.
    Kuva (c) Robert Seger / Turun kaupunginteatteri.
    

    Itse musikaali on kuitenkin vähän pliisu. Tarinassa on pikakelauksen makua, eikä musiikista jää mieleen mitään. Jostain syystä 90-luvulla syntyneiden musikaalien on vaikea ylettyä aikaisemmin kirjoitettujen/sävellettyjen tasolle. Kaukana oltiin ykkössuosikistani Oopperan kummituksesta, jonka ensitahdit pistävät ihon kananlihalle ja nostavat kyyneleet silmiin.

    Onneksi Turun kaupunginteatteri pelastaa mielenkiintoisella toteutuksellaan ainakin osan käsikirjoituksen ja sävellyksen vaisuudesta. Kaltaiseni kauhufanin mieltä olisi tosin virkistänyt nähdä vielä enemmän synkkyyttä, verta ja roisiutta, mutta ymmärrän toki, ettei iso laitosteatteri voi ihan gorelinjalle lähteä. Se saattaisi karkottaa katsojan jos toisenkin. Pyrotekniikasta kuitenkin iso plussa.

    Erityiskiitosta täytyy antaa vielä ihan mielettömästä käsiohjelmasta. Omistan itse jokaisen (työksi tai huviksi) näkemäni teatteriesityksen käsiohjelman (niitä on muuten iso laatikollinen), joten tällainen herkkupala kohokuvioituine kansineen ja tyylikkäine kuvineen oli juuri sopiva graafinen herkkupala.

    Illan päätteeksi seurueemme kokoontui YouTuben ääreen metsästämään David Hasselhoffin Jekyll ja Hyde -pätkiä. Herra Hasselhoff on nähty kaksoisroolissa Plymouth Theatressa vuonna 2000. Hauskoja pätkiä, mutta itse katselin kyllä paljon mieluummin Riku Niemistä.


    Flikka

    Blogikirjoituksessa käyttämäni kuvat ovat Turun kaupunginteatterin omaisuutta eikä niitä saa kopioida. Kuvat on julkaistu blogissamme Turun kaupunginteatterin luvalla.

    keskiviikko 1. toukokuuta 2013

    Avoin kirje Kari Aihiselle (ja vähän Tuomollekin)

    Hyvä keittiömestari Aihinen,

    Katsoimme äsken tämän viikkoisen jakson ohjelmastasi Kaappaus keittiössä (jakso 3: Noutoruokaa sohvalla). Pidämme ohjelmaa hyvänä, mutta tänään jouduimme vähän pettymään.

    Jaksossa Tuomo ja Laura halusivat löytää yhteisen sävelen keittiössä. Eniten kränää pariskunnan välillä tuntui aiheuttavan se, että Laura vaikutti olevan pescovegetaristi. Hän siis söi kalaa, mutta ei lihaa. Valintaansa hän perusteli eettisillä syillä.

    Miksi ihmeessä siis sekä Tuomo että keittiömestari Aihinen halusivat "opettaa" Lauran syömään lihaa? Lauran lihattomuudesta puhuttiin jaksossa muun muassa ruokakammona ja Aihinen kyseli, että johtuiko valinta siitä, että Laura oli saanut joskus huonoa lihaa.

    Me ei nyt ihan ymmärretä. Eikö olisi ollut jotenkin asiallisempaa ja reilumpaa löytää kompromissiratkaisuja pariskunnan ruokailuun niin, että kumpikin olisi saanut syödä omien toiveidensa ja vakaumustensa mukaan. Ihmettelemme myös, ettei ravintola-alan ammattilainen tuntunut ymmärtävän, että liha ei luonnostaan kuulu kaikkien henkilökohtaisiin ruokavalintoihin. Jakson aikana tuli monesti tunne, että Laurassa oli sekä Tuomon että keittiömestari Aihisen mielestä jotain vikaa, koska hän oli halunnut jättää lihan pois ruokavaliostaan.

    Itse olemme sekasyöjiä ja eettiset vakaumuksemme ovat melko löyhissä kannattimissa, mutta olisi silti kiva kunnioittaa muiden vakaumuksia. Oikeastaan tämä asia ei edes meille kuulu, mutta harvinaisen paljon otti päähän, kun katsottiin tuota jaksoa, joten tässä vähän vappuangstia.

    Todennäköisesti tulemme jatkossakin katsomaan ohjelmaa, mutta toivomme toki, että siinäkin ratkaisut pyrittäisiin  löytämään ihmisten vakaumuksia kunnioittaen.

    Setä ja Flikka

    ps. kurkkaa mitä Tuomolle ja Lauralle kuuluu nykyään.