Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaista settiä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaista settiä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ensimmäisen asteen yhtälöitä

Meillä on kaksi koiraa, noin 900 CD-levyä, nelisensataa vinyyliä, toistasataa lego-ukkoa ja enemmän pelikoneita kuin keskiverto lapsiperheellä. Kirjoja on hyllymetreittäin. Sedän bändipaitoja ja Flikan huulipunia ei edes yritetä laskea. Meillä on lukuisia aarteita lukuisissa kenkälaatikossa ja kymmeniä pareja tennareita. Ja kohta meillä on enää 54 neliötä. Jaiks.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Syksyä ei voi välttää

Syksy tulee väistämättä, vaikka kuinka yrittäisi pakoilla. Edes myöhäinen elokuun lopun loma Dublinissa ei estänyt sitä tosiasiaa, että nyt on syksy. Nyyh!

Päivitellään taas blogiakin ahkerammin, kunhan saadaan kesäfiilikset ravisteltua. Luvassa ainakin vähän kuvakertomuksia Irlannin reissultamme.



perjantai 19. heinäkuuta 2013

Paluu arkeen

Loma on loppu. Itseasiassa allekirjoittaneelta se loppui jo pari viikkoa sitten. Setä taas lomailee vähän miten sattuu, joten puhun tällä kertaa ihan vain omasta puolestani. Töissä ei varsinaisesti loman jälkeen ole ollut rankkaa, muttei toki tylsääkään. Aamuheräämiset sitä vastoin ovat niin tuskaa, että huh. Päivärytmin sekoillessa ja yleisen vapaa-aikalaiskuuden käsissä blogi on taas jäänyt vaihteeksi vähemmälle huomiolle. Kotona odottaa kuitenkin postipaketti, joka saattaa pistää tähänkin blogiin vähän vipinää. Kiva.

Flikka

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Haaste: 11 kaikenlaista

Mittanauhakäärmeen blogista napsahti haaste Sedälle. Haasteen nimi on 11 kaikenlaista.

Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
 

11 asiaa minusta:

1. Olen laiska
2. Tykkään syödä
3. Keräilen levyjä
4. Vaatteiden osto kaupoista ahdistaa
5. Rock-viinien maistelu kavereiden kanssa on kivaa
6. Pidän koirista kunhan niitä ei tarvitse ulkoiluttaa
7. TV on hyvinkin tärkeä
8. Musiikki on tosi jees
9. Myöhästely ei kuulu tyyliini
10. Olen täysi kymppi
11. Minä en jaksa siivota


Vastaukset haastajan kysymyksiin:

1. Jos voittaisit lotossa, kuka saisi tietää siitä ensimmäisenä? Todennäköisesti vaimo
2. Jos olisit hahmo elokuvassa, mikä biisi soisi taustalla, kun astuisit ensimmäisen kerran valkokankaalle?
Ne Luumäet: Tuomari
3. Mitä jääkaapistasi löytyy tällä hetkellä?
Maitoa, kahvia, kinkkua, soijakastiketta ja vähän kaikkea muutakin.
4. Osaatko pelata shakkia?
Kyllä
5. Voisitko elää ilman televisiota?
En
6. Viimeksi lukemasi kirja?
Usko Kyykän paluu
7. Parasta kesässä?
Lämpimät kesäyöt
8. Minkä bändin pitäisi tehdä Comeback?
Kaikki vanhat kiertää edelleen niin ei kai kenenkään tällä hetkellä.
9. Mihin haluaisit matkustaa?
Bostoniin
10. Jos saisit olla päivän ajan joku muu, kuka olisit ja mitä tekisit?
Aku Ankka ja löysäilisin koko päivän
11. Mikä on parasta blogin kirjoittamisessa?
Hyvä kysymys

Kysymykset haastettaville:

1. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
2. Who Made Who?
3. Kuka kertoisi minulle?
4. Miksi mies käpälöi?
5. Kuka keksi Rakkauden?
6. Kuka mitä häh?
7. Mitä kuuluu Marja-Leena?
8. Who Killed the Cheerleader?
9. Kuka vei flipperin?
10. Are You Lonesome Tonight?
11. Ketkä esittävät edellämainitut kappaleet?

Haasteen tulevat saamaan:


Haastettujen määrä on hiukan vajaa kun ei noita blogeja niin paljoa tuu seurattua, mutta Flikka kyllä sitten minunkin edestäni niitä tuijottelee.

Setä

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kuppikakkukarnevaali

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään kuppikakut, ravintolapäivät ja maailman paras urheilulaji? No tietenkin Turun ikioman Roller Derby -joukkueen Cupcake Carneval. Tänä vuonna sää suosi ja jokirannassa fiilis oli mitä mainioin. Ainakin tämä aikainen asiakas polki kuppikakkukojulta kotiinsa hymy huulillaan. Näitä herkkuja on tarjolla vain kerran vuodessa, toivottavasti et jäänyt ilman.

PS. maailman parhaasta urheilulajista ja maailman parhaasta Roller Derby -joukkueesta voit lukea lisää DRRG!:n sivuilta.

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

Flikka





tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuhulinaa



Setä pakeni vappua töhin. Flikka vietti vaihtoehtovappua Turku Tattoo Parlourin Tutan hellissä käsissä. Nyt uunituoreet vapunpunaiset hiharuusut on kääritty tiiviisti muoveihin ja kotisohva houkuttelee ihmisvilinää enemmän.

Mitään ei silti vapuhulinoista puuttunut. Työpaikalla oli tarjolla perinteiset simat ja vappumunkit. Matkalla tatuoitavaksi ehdin moikata pikaisesti tuttuja yliopiston vappubooleilla. Torilla bongasin haalareita ja My Litlle Pony -ilmapalloja. Uhkaava sadekin muuttui lupaavaksi auringonpaisteeksi. Kotona odotti kylmä Pommac.

Ehkä ensi vappuna taas riekutaan, mutta tänään on hyvä just näin.

Iloista vappua itse kullekin!


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Joskus nää aamut vaan on...

En ole aamuihminen. En ole sitä edes silloin, kun saisin nukkua riittävästi. Mutta aina välillä tulee tällaisia toisenlaisia aamuja. Heräsin aika pian kahdeksan jälkeen ilman herätyskellon piipitystä. Ensimmäinen havainto oli, ettei mikään ärsyttänyt tai ottanut päähän. Oli helppo nousta sängystä.

Lähdin koirien kanssa ulos, ja taisivat nelijalkaisestkin vähän hämmästyä, kun ei tehtykään tavallista aamuista pikapyrähdystä talon ympäri. Käveltiin melkein kolmen vartin lenkki. Koirat saivat rauhassa haistella märkää multaa ja ihmetellä tuulessa pyöriviä muovipusseja. Meillä ei ollut kiire mihinkään. Kohta laitan puurokattilan hellalle ja otan sulamaan pakastemarjoja rahkan kaveriksi.

















Setä nukkuu vielä. Viikonloppuisin se tekee aina pitkää iltaa töissä. Silti se on usein minua pirteämpi ja paremmalla tuulella. Tiedän tekeväni ihan liikaa töitä, ja kun siihen päälle lasketaan vielä opiskelu ja kirjoittaminen (joka ei tällä hetkellä oikein suju), niin summa on aika hurja. Setä osaa nauttia vapaa-ajastaan ja osaa myös pitää työn ja vapaan erossa toisistaan. Opettaiskohan se saman minullekin?

Hyvää lauantaita kaikille. Toivottavasti teilläkin on kiva aamu.

Flikka

torstai 25. huhtikuuta 2013

Naamakirjoissa

Me mentiin vähän Faceen. Tule sinäkin ja naamaillaan yhdessä. Jatkossa siis tykkääjät näkevät uudet blogipostaukset varsinaisen blogimme lisäksi myös Facebookissa. Bongaa linkki oikealta.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Lost Souls

Ollaanko hei oltu ehkä vähän kadoksissa?

No sori.

Paljon on tapahtunut. Aika tuli vastaan ja kolmen koiran talous muuttui kahden koiran taloudeksi. Setä täytti pyöreitä. Käytiin katsomassa pariakin asuntoa, mutta päätettiin sitten pysyä kotona.

Nyt me ollaan täällä taas eikä meistä sitten enää pääsekään niin helposti eroon. Jatkossa luvassa on ainakin sisustusprojektia, ruokaremonttia sekä keräilyaarteita ja hyvää musaa.

Ja siitä se sitten taas lähtee :)

Flikka


torstai 14. helmikuuta 2013

Kivat kivat kaverit

Hei vaan ja hyvää ystävänpäivää kaikille meidän supersankarikavereille!

toivoopi Setä ja Flikka


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Bloglovin


Suosikkikosmetiikkablogiani Viilankantolupaa kirjoittava Petra vinkkasi meille Bloglovinista. Eli nyt sitten kivat kivat jutut löytyvät myös sieltä. Ja kas sielläkin meillä oli jo lukija. Kivaa!

Flikka


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Ensimmäinen lukija

On meillä ainakin yksi kiva kiva kaveri. Tervetuloa ensimmäinen lukijamme. Spidermankin tykkää.






Linkkivinkkinä tänään luonnollisesti Heidin blogi Lankahommia.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Odotusta tulevaan

Mitäkö odotan vuodelta 2013?
Ykkössija odotuksille menee ehdottomasti tulevalle Bad Religion -albumille, joka on ennakkotilattuna jo, ja pitäisi tuossa kuun puolivälin jälkeen ilmestyä kotiin.
Kovasti odottelen myös Teenage Mutant Ninja Turtles legoja, vaikka mitään maata mullistavia paketteja ne tuskin ovatkaan. Mutta tahtoo silti kilppareita. Ja legoihin kun päästiin, niin tulossa on myös uusia Super Heroes-paketteja, joista saattaa löytyä jokunen ihan komeakin.
Odottamisen arvoista lienee sekin, että jaksan kirjoittaa tänne säännöllisin väliajoin ja saada mielenkiintoista luettavaa aikaiseksi. No, ainakin kovasti yritän.
Juu ja Frank Turnerin keikkaa Turun Klubilla 16.1. oottelen kovasti. Siellä on myös Jaakko & Jay, tuo pahamaineinen punk-duo.
Toivelistalla olisi myös paljon kivoja alkuviikon pikkukeikkoja kivoilta pikkubändeiltä ja vähän isommiltakin.
Nyt sitten vain odotellaan.

Setä


 

tiistai 1. tammikuuta 2013

Kaksnollakolmetoista

Aamulla keittiön pöydällä odotti tällainen yllätys…


Että sillai. Setä kertonee lisää. 
Flikka

lauantai 29. joulukuuta 2012

Vähän kaikesta ja oikeesti ei mistään

F: Hei, nyt mä tiedän. Ruvetaan bloggaamaan.
S: No joo, kai sitä vois.
F: Mitä me sinne kirjoitetaan? Meillä pitää olla joku hyvä aihe. Teema.
S: Kirjota sä sun juttuja ja mä mun juttuja.
F: Eikun yhessä.
S: Eihän me koskaan olla ees yhessä kotona.
F: Ollaanpas. Joka maanantai.
S: -
F: Kirjoitetaan keikoista ja rafloista ja nettikaupoista ja ruuasta ja sisustamisesta ja leffoista ja…
S: Ja levyistä.
F: No niistä sulla ainakin on kirjoitettavaa ison hyllyllisen verran. Niin ja legoista ja action figuureista.
S: Laita siihen sitten sun meikit kanssa.
F: Joo kivaa. Mä pakotan sut kokeilemaan kaikkia kosmetiikajuttuja ja sä saat sanoa rehellisen miehen mielipiteen.
S: Onks pakko?
F: No on. Mut mikä meidän blogin nimi olis?
S: Paa vaikka joku Descendentsin biisi.
F: Mut suomeksi… Aika helppo. Se on sitten kivat kivat jutut.
S: Mut kuka sitä blogia sitten lukee?
F: No ainakin meidän äiti ja ehkä mun sisko.
S: Onhan niitä siinä sitten jo.
F: Joo, mistä aloitetaan?
S: Vaikka Luumäkien keikasta.
F: Siitä se sitten lähtee.

(Jos meni liian kryptiseksi, kurkkaa tänne)