keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Rokattiin biitsillä



Meinasi käydä niin, että kesästä 2013 oli tulossa meidän ensimmäinen festariton kesä. No eihän se käynyt laatuun. Siispä fiksailimme aikataulujamme, ostimme liput, varasimme hotellihuoneen ja ajoimme junalla Helsinkiin.

Rock the Beach osoittautui ihan kivaksi tapahtumaksi. Maisema oli hassulla tapaa tuttu ja vieras, rantalavalla tuli välillä vähän kotoisa Ruisrock-olo. Artistikattaukseen kuului neljä kovaa: The Gaslight Anthem, Billy Talent, Queens of the Stone Age ja Green Day. Ihme ja kumma kyllä, me ei taidettu katsoa yhtään bändiä ihan kokonaan. Keskityttiin enemmän nautiskelemaan vaan olemisesta.

Aluksi aurinko porotti kuumasti pilvettömältä taivaalta, mikä sai Flikan luopumaan talviturkistaan - ainakin melkein. Flikka meni mereen polvia myöten eli niin pitkälle kuin hameen helmat antoivat myöten. Setä ei suostunut edes riisumaan kenkiään, saati sitten lähestymään vettä. Billy Talentin -keikan aikana alkoi sataa. Pienen kastelun jälkeen pilvinen ja leuto ilta oli mitä mainioin festarikeli.

Ihan hyvä häppeninki kaikkinensa, mutta jotenkin vähän vaisu fiilis allekirjoittaneilla. Setä oli porhaltamassa junakyydillä heti aamusta töihin ja Flikkaakin taisi kaivella jo lähestyvä loman loppu. Rentouttavaa silti, onneksi.

ps. kuvat tuli taas kerran räpsittyä Nokian Ee seiskalla, sori siitä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti