perjantai 4. tammikuuta 2013

Odotusta tulevaan

Mitäkö odotan vuodelta 2013?
Ykkössija odotuksille menee ehdottomasti tulevalle Bad Religion -albumille, joka on ennakkotilattuna jo, ja pitäisi tuossa kuun puolivälin jälkeen ilmestyä kotiin.
Kovasti odottelen myös Teenage Mutant Ninja Turtles legoja, vaikka mitään maata mullistavia paketteja ne tuskin ovatkaan. Mutta tahtoo silti kilppareita. Ja legoihin kun päästiin, niin tulossa on myös uusia Super Heroes-paketteja, joista saattaa löytyä jokunen ihan komeakin.
Odottamisen arvoista lienee sekin, että jaksan kirjoittaa tänne säännöllisin väliajoin ja saada mielenkiintoista luettavaa aikaiseksi. No, ainakin kovasti yritän.
Juu ja Frank Turnerin keikkaa Turun Klubilla 16.1. oottelen kovasti. Siellä on myös Jaakko & Jay, tuo pahamaineinen punk-duo.
Toivelistalla olisi myös paljon kivoja alkuviikon pikkukeikkoja kivoilta pikkubändeiltä ja vähän isommiltakin.
Nyt sitten vain odotellaan.

Setä


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti